torstai 5. joulukuuta 2013

Mielikuvitusmaailmamme

Joulukuu...taas se aika vuodesta kun saan pelotella lapsia joulupukilla ja tontuilla.
Kiristän heitä olemaan kunnolla, muuten eivät saa lahjan lahjaa joulupukilta.

Melko karua, mutta totuus tuli minulle päin kasvoja muutama päivä sitten.
Fiksu poikani sanoi urpoilunsa jälkeen, että saan minä niitä lahjoja kuitenkin.

Aivan, miksi sitä aina uhkailee ja kiristää lapsiaan....kun melko harvoin niitä uhkailuja todeksi kuitenkaan laittaa. Aika monesti huomaan itse sanovani Veikolle, että jos et jotain lopeta, niin menet suoraan nukkumaan. Oli kello tuolloin mitä hyvänsä. Toinen melko kulunut fraasi on jos ollaan kyläilemässä, että lähdetään samoin tein kotiin jos et ole kunnolla.
En sitten tiedä, että onko lapseni sitten lopettanut sen hetkisen törttöilynsä, koska en ole koskaan kesken päivän vienyt lastani yöunille tai lähtenyt kyläpaikasta samoin tein kotiin. Vai onko nämä vaan olleet taas niitä tyhjiä uhkailuja joita onneksi huomaan muidenkin äitien käytttävän.

Näin joulun alla huomaan löytäväni keskusteluja myös tästä meidän ihanasta joulupukistamme.
Onko oikein huijata lasta joulupukilla. Aiheuttaako tämä muka oikeasti jotain traumaattista lapsen kehityksellä, jos näin sortuu tekemään. Ollaankohan me kaikki sen takia vähän sekaisin, kun suurinta osaa meistä on lapsena traumatisoitu tällä valkopartaisella vanhalla ukolla joka lahjoo lapsia...tänä päivänähän tuo kuullostaa jopa entistä likaisemmalta illuusiolta. Ihme kun jotkut kiihkoilijat eivät ole näiden natsitorttujen myötä alkaneet vauhkota tästä isomahaisesta namusedästäkin.

Minusta joulu on juuri lasten juhla. Ja lapset tarvitsevat illuusioita.
Joulupukki on ehkä näistä illuusioista suurin. Jouluna onneksi monet aikuisetkin taantuvat näiden lapsuuden tarinoidensa tasolle. Jännitetään joulupukkia tonttulakit päässä. Lauletaan kuusen ympärille lastenlauluja.
Muistetaan että juuri ne mielikuvitusleikit kuuluvat lapsuuteen ja jouluntaikaahan on kaikki nuo tarinat joulutonttuineen ja poroineen. Enkä usko kenenkään lapsen kovin pahasti pettyneen, kun ovat jossain vaiheessa lapsuuttaan saaneet totuuden selville. Ja usein sen illuusion rikkoo ihan lapsi itse. Silloin ollaan askel edempänä mielikuvituksetonta aikuisten elämää.

Minä kadehdin lapsia, he saavat tai oikeastaan heidän pitää leikkiä mielikuvitusleikkejä. He saavat pukeutua naamiaisissa miten haluavat. Heitä ei kukaan katso oudosti jos he kulkevat keskellä kesää batman-puvussaan. He voivat tehdä sen silloin kuin heitä niin huvittaa. Onneksi on meille aikuisillekkin tullut muutamia mahdollisuuksia vähän pitää hauskaa.

Meillä esimerkiksi on vuosikausia ollut perinteiset halloween-naamiaiset.
Ja siellä me aikuisetkin saadaan pukeutua ja me voidaan hetken aikaa leikkiä mielikuvitusleikkejä tässä aikuistenkin maailmassa. Minusta oli ihana huomata miten meidän oma ystäväpiirimme osasi irroitella ja kaikki vieraamme olivat todella panostaneet rooliasuihinsa. Ne jotka eivät siihen pystyneet, olivat myös kuka milläkin verukkeella jääneet juhlistamme kokonaan pois.

Olemme olleet kyllä jo vuosia se kummajaisperhe, joka kerran vuodessa pukeutuu myös zombievaatteisiin ja lähtee kulkemaan ympäri Oulua. Voi kuinka monet ovatkaan kauhistelleet tätä meidän "pimeää puoltamme".
Me kuitenkin mennään silloinkin lastemme ehdoilla, jos joskus joku lapsistamme osoittaisi haluttomuutta näitä meidän mielikuvitusleikkejämme kohtaa, niin jättäytyisimme samoin tein koko perhe hommasta pois.
Tähän saakka olemme kuitenkin saaneet koko perheen voimin osallistua näihin kulkueisiin.
Ja mikä on ihanista, olemme saaneet suurimmaksi osaksi kuitenkin vain positiivista palautetta.
Sillä meidän zombieperhe tuo hyvän mielen kanssaihmisille ja nauraa paljon, joten emme kauhean pahoinvoivilta noin ulkopuolisenkaan silmin näytä.

Lasten verukkeella onneksi monet aikuisetkin uskaltavat heittäytyä mielikuvitusmaailmaan.
On todella vapauttavaa unohtaa kaikki velvollisuutensa, pukeutua vaikka kissaksi ja konttailla ympäri taloa. Myönnän kyllä, että jos aikuinen yksin tämä tekisi, niin varmasti minäkin hieman kieroon hänen touhujaan katsoisin. Joten edelleen on minunkin mielikuvitusmaailmassa parantamisen varaa. Onneksi minulla on nuo lapset joiden avulla saan hölmöillä luvan kanssa.