perjantai 5. heinäkuuta 2013

Narinarinaa!

Kauheeta ois olla koko ajan pahalla päällä.
Nyt kun on kaksi päivää ollut aivan kauhee raivo päällä, niin alkaa jo raivostuttaa pelkkä hereillä olo.
Eli siis oravan pyörä on valmis. Miten tästä enää pääsee pois?

Kaksi päivää on nimittäin kulkenut aika samalla kaavalla.
Heti herättyä muistaa tämän raivostuttavan elämäntilanteen ja alkaa ottaa päähän ankarasti.
Yritän kärvistellä päiväuniin saakka puhumalla mahdollisimman vähän.
Nukun lasten kanssa päiväunet ja heti herättyä alan odottaa kello yhdeksää, että saan mennä uudestaan nukkumaan lasten kanssa. Koko hereillä olo aika on ollut armotonta hammasten kiristystä etten huuda jotain aivoverisuonta rikki.

Järkevästi ajateltuna, nythän on kesä ja menkää lasten kanssa päiväksi ulos.
Mutta kun mielentilan on tarpeeksi synkkä, niin ei huvita yhtään mikään.
Ei huvita edes nähdä ketään ihmisiä, kun tekee mieli vaan kiukkuilla niille.
Alan ymmärtää ihmisiä, jotka erakoituvat johonkin perähikilään ja valittavat kaikesta mahdollisesta tekemättä asioille yhtään mitään.

Olen aina inhonnut valittamista ja nyt olen täällä valittanut koko viikon elämääni.
Ja mitään positiivistahan ei tällä valittamisella ole saavutettu. On vaan entistä kurjempi olo.
Inhoan valittajia joten itseinho on korkealla tällä hetkellä.

Tänäänkin olen koko päivän narissut, kun on niin epävakaan oloinen ilma, ettei viiti edes ulos lähteä.
Yhtään vesipisaraa ei ole näkynyt, mutta hyvähän se on varautua sokerista tehtynä tuohon kauheaan luonnonoikkuun olemalla se kuuluisa K otsassa sisällä.

Ja valittamista olen toki suorittanut virallisiakin teitä oikein urakalla, olen kaupungille joka päivä joko soittanut tai laittanut sähköpostia elämisemme vaikeudesta. Tuskin sillä on mitään merkitystä, mutta purampahan johonkin tätä turhautumistani.

Olen kuitenkin onnistunut aika hyvin olemaan purkamatta suuremmin tavaroita.
Aivan pakolliset tavaroiden etsimiset olen toki tehnyt, mutta näillä on nyt pärjättävä muuttoon saakka.
Eihän minulle muuten jää mitään mistä naristakkaan, jos alan enemmän helpottaa tätä laatikkoelämäämme.

Toki voinhan aina keksiä uutta aihetta, sehän se narisijan urassa onkin kai se kantavin asia.
Aina löytyy asioita jotka voisivat olla edes himpun verran paremmin.

Nytkinhän olen tässä synkkyydessäni unohtanut kokonaan kaikki postiiviset asiat.
Kyllä, niitähän on aika paljon.
Olemme pitkästä aikaa taas koko perhe koossa, teiniperkelekkin kun edelleen halusi kesän tulla viettämään meidän kanssamme. Yleensä paljon töissä oleva ukko on kotona. On kesä ja itikoistakaan ei hirveästi ole vielä haittaa. Tiedämme varmuudella että kolmen viikon sisällä tämä kauhean itseinhokriisin aiheuttanut asumisjärjestely on viimeistään ohi. KOLMEN VIIKON KULUTTUA...se on aika vähän.
Jes, alan hieman jo nousta narisijan kuopasta pois.

Nyt lähden lasten kanssa uimaan. Koska epävakainen ilma ei edelleenkäänä ole näyttänyt muuttuneen edes vesisateiseksi. Ja mikäs onkaan sen hauskempaa kuin uida kesäsateessa.

Joten narisija kuittaa ja lupaa hymyillä edes kerran tämän illan aikana. Vaikka sitten salassa vessassa itsekseen :)

Ei kommentteja: