Omat lapseni nauroivat ja tekivät hiekkakakkuja.
Vähän aikaisemmin olin yrittänyt saada heitä lähtemään sisälle,
kun takapuoli oli ainakin minulla märkänä ja hiekkakin oli niin kosteaa, että sotki kaikkien meidän vaatteet.
Ajattelin, että kyllä on paska päivä. Vettä sataa ja lapsetkin hyppii seinille ja minulla ei ole ketään järkevää juttuseuraa.
Mutta sitten huomasin tosiaan, että vesisade ja märkä peppu ei tosiasiassa haitannut edes minua.
Ilma oli ihan lämmin ja hiekkakakutkin onnistui kosteasta hiekasta aivan loistavasti.
Lopetin siis paskan päiväni ja aloin ajella kivellä pitkin hiekkalinnan teitä.
Ja kun vettä alkoi sataa hieman enemmän, testailimme miten hienosti saippuakuplat poksahtelevat vesisateessa.
Monet ovat avautuneet minulle kotona olostani, että he eivät ikinä pystyisi samaan.
Kun saa olla aikuisten kanssa tekemisissä, niin sitten sitä osaa nauttia lasten kanssa puuhastelusta.
Jaksaa olla parempi äiti, kun käy päivät olemassa töissä.
Tämä yhtälö ei minulle avaudu yllättäen ollenkaan.
Tuntisin huonoa omaatuntoa, etten saisi olla lasteni päivään osallisena.
Se aika minkä olisin lasteni kanssa olisi kaikille sitä väsynyttä kiukkuaikaa.
On raskas työpäivä takana, lapsilla pitkä hoitopäivä ja nukkumaan meno jo siintää kaikkien silmissä.
Ja tämän hetkenkö minä olisin sitten se parempi äiti?
Miten jaksan sitten olla 24/7 lapsellinen?
Ehkä minä olen taantunut jollekkin asteelle elämässäni, koska viihdyn suurimmaksi osaksi lasteni kanssa.
Osaan minäkin kiukutella ja saada itkupotkuraivareita, mutta ne unohtuvat melko nopeasti kun seuraa vaan noiden kiukkujen aiheuttajia. En suoraan sanottuna jaksa kauheasti stressata elämästämme.
Menemme aika lasten ajatusten mukaan.
Ja en myöskään pode kauhean huonoa omaatuntoa jos lapseni aloittavat joskus aamun kekseillä.
Tuskin heidän ruokatottumuksensa vääristyy tästä, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Ja jos isänpäiväaskartelujemme seurauksena koko olohuoneen lattia ja omat ja vieraat lapset ovat viikkoja sinipunaisia, niin eihän sille voi kun nauraa. Lahjat kun vielä olivat aivan kauheita.
En myöskään raaskinut pestä olohuoneemme pöytää Martan tussipiirtelyn jäljiltä heti, joten nyt meillä on valkoinen pöytä jossa on violetin värisiä koukeroita. Aika hieno se on minusta edelleen.
Piirtelyä meillä tapahtuukin paljon ja on enemmän kuin ymmärrettävää että lapsemme piirtävät ihoonsa kuvia.
En ole kuullut kovinkaan monen lapsen saaneen vakavia myrkytysoireita tussileikkien jälkeen, joten minä haltioituneen olen kehumassa hienoa tussitatuointeja torujen sijaan.
Kun miettii miten paljon noiden kanssa saa nauraa ja saahan siinä itsekkin taantua niin sanotusti luvan kanssa lapsen tasolle.
Saa piirtää sormiväreillä mahaan hauskan naaman ja puhallella saippuakupllia vesisateessa ja mikä parasta hyppia vesilätäköissä. Se on oikeasti hauskaa, suosittelen ottamaan sen riskin, vaikka joudutkin märät vaatteet pesemään sen jälkeen. Se on suoraan sanottuna vapauttavaa!
Huomaan monesti kuinka ongelmavapaata aikaa lasten kanssa touhuilu on. Et sinä jouda hiekkalinnaa rakentaessa pohtimaan esimerkiksi rahaongelmiasi, tärkeintä on että saat linnan tornin parvekkeen pysymään paikoillaan.
Ehkä tämä onkin salaisuuteni, että en ota kaikkea niin vakavasti.
Moni voi ajatella sitä lapsellisena ja vastuuntunnottomana tapana elää.
Sitä se varmaan myös on, mutta voin aika huoletta todeta että lapsillamme on aika usein hauskaa ja heidän kanssaan todella vietetään aikaa. Niin kliseiseltä kun tämä kuullostaakin, niin se on niin lyhyt aika kun ne ovat pieniä. Niin lyhyt aika kun ne haluavat sinun kanssa viettää aikaa.
En valehtele oikeasti ollenkaan, kun sanon etten juurikaan kaipaa aikaa ilman lapsia.
En kaipaa sitä paljon puhuttua omaa aikaani. Minulle riittää sellaiseksi nämä illan tunnit jotka kirjoitan.
En siis todellakaan kaipaa töitä ollakseni parempi äiti.
Olen todella ylpeä siitä, että saan olla äiti <3
Piirtelyä meillä tapahtuukin paljon ja on enemmän kuin ymmärrettävää että lapsemme piirtävät ihoonsa kuvia.
En ole kuullut kovinkaan monen lapsen saaneen vakavia myrkytysoireita tussileikkien jälkeen, joten minä haltioituneen olen kehumassa hienoa tussitatuointeja torujen sijaan.
Kun miettii miten paljon noiden kanssa saa nauraa ja saahan siinä itsekkin taantua niin sanotusti luvan kanssa lapsen tasolle.
Saa piirtää sormiväreillä mahaan hauskan naaman ja puhallella saippuakupllia vesisateessa ja mikä parasta hyppia vesilätäköissä. Se on oikeasti hauskaa, suosittelen ottamaan sen riskin, vaikka joudutkin märät vaatteet pesemään sen jälkeen. Se on suoraan sanottuna vapauttavaa!
Huomaan monesti kuinka ongelmavapaata aikaa lasten kanssa touhuilu on. Et sinä jouda hiekkalinnaa rakentaessa pohtimaan esimerkiksi rahaongelmiasi, tärkeintä on että saat linnan tornin parvekkeen pysymään paikoillaan.
Ehkä tämä onkin salaisuuteni, että en ota kaikkea niin vakavasti.
Moni voi ajatella sitä lapsellisena ja vastuuntunnottomana tapana elää.
Sitä se varmaan myös on, mutta voin aika huoletta todeta että lapsillamme on aika usein hauskaa ja heidän kanssaan todella vietetään aikaa. Niin kliseiseltä kun tämä kuullostaakin, niin se on niin lyhyt aika kun ne ovat pieniä. Niin lyhyt aika kun ne haluavat sinun kanssa viettää aikaa.
En valehtele oikeasti ollenkaan, kun sanon etten juurikaan kaipaa aikaa ilman lapsia.
En kaipaa sitä paljon puhuttua omaa aikaani. Minulle riittää sellaiseksi nämä illan tunnit jotka kirjoitan.
En siis todellakaan kaipaa töitä ollakseni parempi äiti.
Olen todella ylpeä siitä, että saan olla äiti <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti