maanantai 12. elokuuta 2013

Superäidit

En koskaan lapsettomana voinut kuvitellakaan, mitä kaikkea äidit joutuvat sietämään.
En arvannut, että lapsen saannin jälkeen olen vapaata riistaa kaikella mahdollisella arvostelulle.
Ja todellakin minulle saa kaikesta kertoa oman mielipiteen ja neuvoa varmuuden vuoksi kaikessa mahdollisessa. Enhän minä osaa käyttää omia aivojani saatikka hoitaa lapsia ilman näiden superäitien neuvoja.

Kyllä, puhun siis äideistä.
Aina puhutaan vertaistuen tärkeydestä ja tuoreiden äitien varsinkin kannattaa verkostoitua.
Hakeutua samassa elämäntilanteessa olevien joukkoon. Jakaa yölliset heräämiset ja kakkavaipat.
Näin jaksat vauva/lapsiperheen arkea paremmin.

Mutta miksi kukaan ei varoita näistä superäideistä?
Nämä superäidit jakavat omia näkemyksiään kasvatuksesta.
He ovat jo esikoisensa saatuaan virheettömiä.
Ja se kritiikin määrä, mitä saat kuulla näissä verkostoitumiskokouksissa.
Se saattaa nimittäin säikäyttää.
Jos imetät, niin ethän vaan imetä julkisesti.
Ja et kai sinä enää tuon ikäistä lasta imetä?
Jos et imetä, niin kuinka voit tehdä tämän omalle lapsellesi?
Ettekö te harrasta vessaviestintää ja voi herranjumala, käytätkö kertakäyttövaippoja?

Nykyään on niin kauhean tärkeää olla kaikki langat aina hallitusti käsissä.
Täytyy olla hyvä työssään, hyvä äiti, hyvä vaimo
ja sosiaalinen elämäkään ei saa muuttua lasten saannin myötä.
Monesti huomaan ajattelevani, että kauheaa jos olisin herkempi.
Mitä jos oikeasti ottaisin itteeni noista kommenteista.
Ja harmikseni huomaan monesti arempien ihmisten katoavan näistä yhteisöistä.
Enkä yhtään ihmettele miksi.

Monella äitiys on mullistava elämänmuutos.
Ja on harmillista, että monesti nämä vertaistukea todella tarvitsevat ihmiset säikähtävät näitä superäitejä ja lopettavat käymisen esimerkiksi perhekahviloissa.

En jotenkin ymmärrä näiden ihmisten motiiveja arvostella muita äitejä.
Kertooko se heidän omasta epävarmuudesta, jota koitetaan tuon kaiken tiedottamisen alle peittää?
Peitetäänkö sillä omat virheet, kun etsitään niitä mahdollisia erheitä muiden tekemisistä.
Tai onko kenties provosoinnin takana todellinen arjen sietämättömyys jota vaan ei haluta myöntää?

Ja siinä vaiheessa kun superäidit huomaavat ettei kaikki menekkään kuin lastenhoito-oppaassa,
he alkavat narista ja olla niin väsyneitä. Kun heillä on siihen oikeus.
He alkavat kääntää kaiken niin päin, että ei minun tarvitsekkaan jaksaa.
Tehdään siitäkin sellainen numero.
Äitien oikeus olla väsyneitä, äitien oikeus olla kireitä. On uhmaikää, univajeita ja allergioita.
Siinä vaiheessa taas huomaan, että jos en valita mistään, niin olenkin taas se anarkisti.
Minä olen se joka esitän jotain. Tottakai kaikki vanhemmat ovat väsyneitä ja lapset varmasti koskevat kaikkien hermoon tasaisin väliajoin. Sellaista se on milloin minkäkin kanssa.


Minulle on lukemattomia kertoja kauhisteltu kun imetän lapsiani.
Silloin ihan vauvana, imetin kuulemma aivan liian tiheään.
Ei lapsi tarvitse noin paljon sitä tissiä, se pitää sitä vaan tuttinaan.
Et kai sinä nukuta lapsiasi syliin? Sen kun opetat lapsellesi, niin ei se sitten osaa itekseen nukahtaa ollenkaan.

Kyllä, minä imetän lastani silloin kun se haluaa tissiä. Edelleen 1,5 vuotias tyttöni saa sitä aivan liikaa.
Ja mitä sitten että se pitää sitä tuttinaan? Jos se saa siitä turvaa, niin mikä onkaan sen hienompaa?
Ja kyllä, nukuta edelleen molemmat lapseni kainalooni. Enkä näe siinä kyllä mitään negatiivista.
Miksi ihmeessä en nukuttaisi niitä viereeni? Mikä onkaan ihanampaa kuin tuhiseva lapsi kainalossa?
Ja miksi en uhraisi päiväni lopusta puolta tuntia niin tärkeään asiaan, kuin oman lapseni nukutukseen?
Ja tuskin se enää yläasteella viereeni haluaa nukkumaan.

Ja sekin vielä, että lapsemme nukkuvat meidän kanssa samassa sängyssä.
Pahin kritiikki mitä tästäkin  järjestelystä olen kuullut on se, että se on kieroutunutta ja parisuhteen ongelmien välttélyä. Anteeksi mitä? En hoida parisuhdettani siis oikein, kun yhteiset lapsemme nukkuvat meidän kanssa samassa sängyssä. Miksi sitten kaikilla näillä superäideillä tuntuu kuitenkin olevat aivan kauheat miehet?
En koskaan kuule kenenkään kehuvan heitä. Vaikka heidän lapsensa nukahtavat itekseen omiin sänkyihinsä, jopa omiin huoneisiinsa ja sänky on vain aikuisille. Miksi se parisuhde ei kukoistakkaan?

Olen usein hiljaa näissä tilanteissa, koska en taas jaksa alkaa vääntämään ihmisten kanssa turhaan.
Ja jos tällainen superäiti saa jotain voimaa omaan arkeensa tuollaisella toiminnalla, niin sallittakoon se hänelle.
Minä voin sitten tehdä hiljaista protestiani täällä internertin maailmassa.

Nauttikaamme äitiyden ihanuuksista ja kauheuksista jokainen omalla tavallamme.
Jos yksikin superäiti hillitsee sanomisiaan tekstini myötä, niin kirjoittamisen vaivani ei mennyt hukkaan.

Ei kommentteja: