tiistai 30. heinäkuuta 2013

Elämäni puolikkaana

Yksi elämäni rooleista on elää elämää puolikkaana.
Perheeseemme kuuluu nimittäin mieheni tytär, jonka kanssa meillä on tapana lähinnä vitsailla tästä puolikkaan roolista. Otankin hellyttävänä keljuiluna äitipuoleksi kutsumiset.

Paha äitipuoli. Kaikissa saduissakin nimeä käytetään vaan negatiivisesti.
Äitipuoli sanana kuullostaa siis jo inhottavalta, niin voiko sen kantaja olla jotain muuta?

Muistan ajan ennen Pörhöihin tutustumista.
Vannoin aina, etten koskaan ota miestä jolla on lapsia.
Noihin aikoihin omasin paljon muitakin ajatuksia, joiden pyörtämisiä en todellakaan ole katunut.
Olen todella onnellinen, että otin miehen jolla oli lapsi.
Veikkaan, että se on kasvattanut minua kaikista eniten.

Kun vihdoin sain tutustua tähän nykyiseen puolikkaaseeni, kaikki tuntui jotenkin todella luonnolliselta.
Ja pakkohan sen on ollut tuntuakin, koska edelleen olen tässä samassa jengissä mukana.
Aika pian tämä silloin 8-vuotias tyttö ottikin tämän pelottavan sanan esiin.
Kutsunko sinua äitipuoleksi?
Olin hämilläni....enhän minä ollut äiti enkä ainakaan mikään puolikas sellainen.
Eihän minulla ollut lapsia, en voinut olla äiti.
Olenkin näitä humoristisia nimittelyjä lukuunottamatta ollut alusta asti Jenni.
Pidänkin edelleen itseäni enemmän aikuisena kaverina, koska äitihän hänelle on.

Nyt kun puolikas on tullut teiniperkeleeksi (yksi vitsimme lisää).
Niin tuntuu hurjalta. Eihän minulla voi olla teini-ikäistä tyttöä. Vastahan minä itse olin teini.
Mutta kyllä se on biologisestikkin ihan mahdollista, että perheessämme on teini-ikäinen asukas.

Olen kolmenkympin kriisinkin onnistunut vauvahuumaan kadottomaan, joten onko tässä nyt se ikäkriisin paikka. Kun huomaa, että voisi olla teini-ikäisen äiti?

Onneksi voin vedota puolikkaan rooliini tässä, eihän minulla nyt noin vanhoja omia lapsia voisi olla.
Joten sekin kriisi siis selätetty, voin huoletta odotella seuraavaa ikäkriisiä sinne neljäänkymppiin.

Omat teinivuodet on tosiaan edelleen hyvässä muistissa minulla ja miehelläni.
Joten kaikki temput ja kikkailut on varmasti koettu ja tämä tekeekin meidän teiniperkeleen elämän melko vaikeaksi. Kaikki on nähty ja tehty, joten turha on koettaa yhtään mitään. Ei tule menemään meille läpi.
Tämäkin on ehkä kaikkien aikakausien vanhempien yleinen harhaluulo.
Kaikkihan me ollaan joskus oltu nuoria ja koeteltu rajojamme ja veikkaan että vanhempia on kautta aikojen pystytte huijaamaan mitä erilaisin keinoin. Jotkut hieman muita onnistuneemmin.

Mutta tänä päivänä on teinin huijaaminen tehty kieltämättä aika vaikeaksi.
On kännykät joita kaikki kuljettavat aina mukana, ei voi noin vaan kadota.
Olet aina tavoitettavissa ja vanhammatkin tietävät sen.
Tämä toki helpottaa vanhempia. En voi edes kuvitella esimerkiksi omia vanhempiani, kun ne on vaan joutunut öisin odottelemaan milloin se tyttö tulee kotiin. Saan nyt jo lieviä paniikkikohtauksia jos en saa heti yhteyttä teiniimme.

Pelkäsin alkuaikoina asetelmaa äitipuoli-tytärpuoli ja kauhulla odottelen teinivuosien tuloa.
Toki edelleen välillä jännitän asemaani teinin elämässä.
Meillä on onneksi todella fiksu tämä teiniperkele, joten huolta ei ole tarvinnut kantaa on voinut olla vaan pelkästään ylpeä hänestä <3

Yhtä lausetta olen kauhulla odottanut alusta saakka ja edelleen välillä pelkään kuulevani sen.
Et sinä ole minun äiti, et voi määrätä minua!
Silloin lupaankin halata teiniperkelettä oikein lujasti.
Koska minusta on todella ihanaa olla hänen kaveri.
Ja eikös kaksi puolikasta ole yhdessä kokonainen <3



3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihana :)

Anonyymi kirjoitti...

<3

RB kirjoitti...

Aikuinen Jenni<3