tiistai 22. lokakuuta 2013

Raha, kaiken pahan alku ja juuri

Olen tässä lähiaikoina usemmankin kerran törmännyt joko lukevani rahasta ja keskustelvani siitä.
Tai tietenkin rahanpuutteesta, eihän kellään ikinä ole omasta mielestä tarpeeksi rahaa.
Näissä keskusteluissa liikutaan omankin mukavuusalueeni ulkopuolella.
En pidä rahasta, niin pakollinen asia kun se onkin.
Mutta en myöskään pidä siitä, että valitetaan rahapulasta jos ei ole esimerkiksi varaa lähteä lomareissulle tai ei ole varaa ostaa hienoa taloa. Ei minusta sellaisissa ole kyse rahapulasta vaan asenneongelmasta.
Mihinkään ei olla koskaan tyytyväisiä.

Rahan tuoma onnellisuus on kuitenkin aika lyhytaikaista.
Mielelläni minäkin ostan kauniita ja varsinkin tarpeellisia asioita.
Todella mukavaa on syödä hyvin ja tuhlata rahaa leluun jolla lapseni leikkii sen muutaman päivän.
Sen jälkeen se onkin vaan lelulaatikossa muiden kaltaistensa kanssa muodostamassa hienoa lelukasaa.

En ole koskaan ymmärtänyt säästämistä ilman päämäärää....säästän sukan varteen, säästän pahan päivän varalle. Miksi? Jotenkin en usko pahaa päivää rahalla pelastettavan.

Nyt kesällä kun koko perheemme oli tukien varassa, niin huomasi miten vähällä sitä tuleekaan toimeen.
Enkä nyt jälkikäteen mietittynä edes muista mistä me tingimme selvitäksemme kesän.

Jos minulla olisi paljon rahaa, toki käyttäisin sitä.
Varmasti ostaisin isomman meidän näköisen kodin ja todellakin uuden auton.
Mutta en todellakaan ole valmis ottamaan sen vuoksi suuria lainoja.
Ja en mitenkään koe jääväni paitsi mistään ilman näitä isoilla lainoilla ostettuja tavaroita.
Pidän tämänkin hetkisestä kodistamme ja jopa autostamme.
Enkä edes ymmärrä miten isoilla lainoilla hankitut asiat ovat sitten muka omia.
Että elämäsi olisi jotenkin muka arvokkaampi, kun olet lainarahoilla rakentanut elämällesi hienot puitteet.

Kyllä siinä joutuu paineen alla tekemään töitä lopun elämäänsä että monien satojen tuhansien lainat saa maksettua. Sitten sitä muserrutaan täysin, jos tämä idylli ei toimikkaan.
En jotenkin usko, että silloin keretään edes nauttia mistään, kun vaan stressataan, miten saadaan kaikki lainat maksettua.
Tiedän aivan liian monta perhettä, jotka ovat rakentaneet pilvilinnoja isoilla lainoilla ja jotka asuvat nyt sitten erillään omissa vuokra-asunnoissaan. Hyi, mikä häpeä se monelle onkaan.
Radiossakin pyörii mainos, jossa mimmi hylätään sen vuoksi, että hän asuu vuokralla.
Melko surkuhupaisa mainos. Ihan pitää mainosten kautta ihmisten tajuntaan luoda mielikuva, että vuokralla asuvat ihmisetkin ovat ihan ok, ei niitä kannata vältellä. Kertoo aika paljon tämän päivän ajatusmaailmasta.


Tänä päivänä on liian monelle kaikki ulkoiset asiat todella tärkeitä.
Jopa liian tärkeitä, unohdetaan kaikki muu kun vain nämä kuoret on kunnossa.
Osataanko sitä nauttia edes niistä?
Unohdetaan, että monet tärkeät asiat ei maksa yhtään mitään.

Minulle riittää se, että on ruokaa ja  katto pään päällä. Oli se sitten vaikka ihan vuokrattu.
Perusasiat kun on kunnossa, niin kaikki muu onkin vain bonusta.
Ja sitä paitsi, näistä bonuksista osaan nykyisin myös todella nauttia.

Niin kliseiseltä kun se kuullostaakin, niin mitään et täältä mukaasi saa.
Joten hyvät ihmiset eläkää sitä oikeeta elämää, sitä elämää mihin ei juurikaan rahaa tarvita.

Moni varmasti ajattelee tätä lukiessaa, että perseaukisen puhetta. Kateellisen panettelua.
Voihan se sitäkin olla, mutta kaikessa rahattomuudessani voin rehellisesti sanoa, etten koskaan ole ollut onnellisempi <3







4 kommenttia:

mamarkiaa kirjoitti...

Sut on haastettu, senkin Punkkari <3 http://mamarkiaa.wordpress.com/2013/10/27/muovikassiton-marraskuu/

Heidi Pii kirjoitti...

Mamarkistin kautta oon sun luona välillä piipahdellut, ja tää teksti kyllä kolahtaa, tässä vaiheessa elämää. Oon huomannut viimeaikoina olleeni tuollainen surkuttelija, vaikka oikeasti siihen ei ole mitään syytä. Tai on, ja se syy on tietenkin asuntolainan ja senkin takia kallistuneen (ja ylipäätään muuttuneen) elämäntilanteen aiheuttaman paniikki. Pitää murehtia enemmän, kun pelissä pyörii isommat numerot, vaikka vielä pyörivätkin ihan hallitusti. Tietääkseni surkuttelen näitä enimmäkseen vain itekseni ja kotona, koska mäkin inhoan julkisesti käytyjä rahakeskusteluja. Varsinkin niitä, jotka käydän siitä näkökulmasta, että sitä ei oo riittävästi. Eli tässäkin kommentissa sanoin paljon enemmän, kuin monessa muussa tilanteessa haluaisin sanoa. Mutta erittäin hyvin sanottu tuo, ettei ongelma oo silloin taloudellinen, vaan asenteellinen. Kiitos siitä oivalluksesta, nappasin ajatuksen heti omakseni.

Jenni kirjoitti...

Voi eiiiiiii!!!
Mie niin tykkään muoveista!!!
Olenhan Tupperware-konsulenttikin....ehkä kuljetankin kaikki jatkossa tupperin astioissa...hmmmm....

Jenni kirjoitti...

Hieno Heidi, että olet kirjoituksestani saanut oivalluksen omaankin elämääsi. Onhan tuo raha aina niin ankea aihe, puhuttiin siitä missä muodossa vain....pakollinen paha, ikävä kyllä.

Mutta se on jotenkin vapauttavaa, kun sallii itselleen olla rahaton.
Sitä huomaa, miten vähän sitä oikeasti tarvitsee surkutella asiaa, kun antaa tavallaan luvan asialle.

Ja miten sitä pian huomaakin, että hei enhän tarvitsekkaan rahaa kovinkaan paljon ollakseni tyytyväinen....vapauttavaa!!!
Suosittelen kaikille välillä perseaukisena olemista, oppii arvostamaan elämän oikeita asioita.