perjantai 3. tammikuuta 2014

Avoimet ovet

Olimme joulun vietossa ja lomailemassa kotikonnuillani melkein kaksi viikkoa.
Ja tapasin ihania ystäviäni, jotka usein juuri joulun aikoihin kokoontuvat kuka mistäkin takaisin äitien patojen ääreen. Ja kovasti kävi ovi myös minunkin kotipaikassani. Ja minä tykkäsin.

Jotenkin sitä unohtaa välillä, että kaikki eivät pidä kyläilystä eikä varsinkaan jatkuvista vieraista.
Kun itselle on jotenkin kunnia-asia, että ihmiset haluavat tulla meille kylään. Näkevät sen vaivan, että raahaavat itsensä meille saakka. Ja kai meidän seurassakin on sitten jotain positiivista, kun useat kyläilijät tulevat vapaaehtoisesti uudemmankin kerran luoksemme. Ei kai kohteliaisuuden nimissä jaksa kovinkaan montaa kertaa kylätellä, ainakaan samassa paikassa?

Meillä ovi käy koko ajan.
Nyt kun Pekka työskenteleekin kotona, niin oven saranat käyvät entistä tiheämpään.
Moni hieman kauhistelikin päätöstämme perustaa paja Patela Pain tällä erää kotiimme.
Meistä se tuntui jotenkin luonnolliselta. Ja jos on sellainen mahdollisuus kerta, että työtään voi tehdä kotosalla, niin miksi emme käyttäisi sitä tilaisuutta hyväksemme. Varsinkin kun lapset on nyt pieniä.
Näin saamme molemmat olla heidän kanssaan käytännössä koko päivän.

Mutta onneksi myös muutkin kun asiakkaat ovat löytäneet ovemme.
Enkä todellakaan koe oloani vaivautuneeksi jos joku yllätyskahviseura ilmaantuu ovellemme.
En silloinkaan, jos kotimme on lievästi sanottuna kaaoksen vallassa.
Emme ole kauhean tarkkoja, joten olenkin aina vaan sanonut vieraillemme että kokekaa itsenne etuoikeutuiksi, koska olette tervetulleita myös meidän arjen kaaokseen. Kotiamme ei ole tarkoituskaan kuvata sisustuslehtiin vaan se on tarkoitettu elettäväksi. Ja onneksi monet on sanoneetkin, että meille on hyvä tulla. Tunnelma on aina kaoottisen kodikas. Enkä usko, että kukaan meille tulija edes odottaa mitään siivottua kotia. Se olisi ehkä jopa hieman epäilyttävää. Ja se on nyt vaan totta, että lapsiperheessä siisteys on todella hetkittäistä, joten olisi aikamoinen urakka saada nuo vierailut aikataulutettua niiden siisteyshetkien kanssa.

Mieleenpainuvin kommentti oli vastottain yhdeltä tuttavalta: teille on jotenkin niin ihanan helppo tulla, ei haittaa vaikka lapsi pissaisi lattialle, te tuskin siitä suuttuisitte. Ja tottahan tuo on. Joku ehkä olisi saattanut ajatella, että meillä on muutenkin niin likaista, että tuo vieras ehkä keljuilee sanomalla noin. Minä otin sen kuitenkin kohteliaisuutena. Mikä onkaan ihanampaa, kuin kuulla että minun kotiini on helppo tulla. Kodissani on helppo olla ja että kotiini on myös mukava tulla uudestaan.
Muistan myös erään asiakkaan tokaisseen, että meillä on kodissamme hyvä karma. Tulee heti kotoisa olo ja tekee mieli alkaa löhöillä sohvalla. Kotimme näyttää siltä, että siellä asuu onnellisia ihmisiä.

Toki joskus mietin, että miksi me ei kyläillä kovinkaan usein. Ei meidän tarvitse, ihmiset joiden luona haluaisin kyläillä, kerkeää tulla meille ensiksi. Ja toiseksi vaikka mieheni onkin vierasystävällinen kotonamme, on häntä todella vaikea saada pois täältä huvikummustamme . Joten tällainen kotoisa vierasmaja sopii siis oikein hyvin hänelle.

Meidän talo onkin kuin joku huvikumpu. Eräs ystäväni lapsi kerran totesi niin ja lisäsi innoissaan, että koska täällä minä saan istua pöydällä.
Meillä siis pyörii usein nurkissa villakoirien kanssa sulassa sovussa näitä lapsosia, omia ja vieraita.
Tykkään auttaa kavereitani hoitamalla niiden lapsia, ja lainalapsia on myös pitempiäkin aikoja luonamme.
Senkin koen kohteliaisuutena, että minun vastuulle luovutetaan omat lapsensa.
Koen myös usein olevani parempi äitinäkin, kun vietän aikaa muidenkin lapsien kanssa.
Usein omien kanssa, pinnaa ei jaksa aina niin hyvin venyttää. Mutta kun seassa on muutama lainalapsi, niin johan tämäkin äiti keksii vaikka minkälaisia leikkejä ja hermot kestää melkein mitä vaan.

Olenkin mélko varma, että huvikumpumme täyttyy jossain vaiheessa entistä enemmän näistä lapsosista, omista ja vieraista. Ja toivon todella, että kotini ovet on aina avoinna ja onnellisuus näkyy kodissamme jatkossakin.

2 kommenttia:

Jenni Pörhö kirjoitti...

Jossain vaiheessa elämää koetin elää sellaista sisustuslehtielämää....mutta totesin etten jaksanut asua kodissani muita ihmisiä varten. Toki pidän siitä, että koti on siisti...mutta veikkaan että meidän siivottu koti ei täytä kovinkaan monen käsitystä siististä kodista.

Voin onneksi hyvällä omalla tunnolla syyttää aina noita lapsia <3

jaana kauniinkarumaailma kirjoitti...

Kommentoin nyt samalla pariin postaukseen ;) Sun blogi on ihana, eikä sitä punaista lankaa tarvitse. Tai tavallaan tässä on jo. Rehellistä, hyvää tekstiä elämästä. Ei turhia kainosteluja, mutta ei valittamistakaan. Muistelen että aikaa sitten kävin jotain täällä lukemassa ja se heti osu ja uppos. Sun tekstejä jää oikein miettimään.
Ja nyt pisti miettimään noi lainalapset. Mua häiritsee lasten kaverit. Se on jotenkin raskasta kun on neljä omaa lasta ja siinä vielä kaksi-kolme kaveria. Meillä onkin sääntönä että omissa huoneissa leikitään kavereiden kanssa, mä en halua että ne leikkii olkkarissa tai tulee kattelemaan keittiöön kun mä teen hommia. Kuulostan tosi kamalalta! Mut olen ajatellut sen jotenkin että tämä on myös mun koti, mun pitää saada olla kotona kanssa rauhassa. Enkä varmaan ihan kamala niille vieraille lapsillekaan ole kun meille silti aina tulevat?