ISI

Tänään on sitten saatu juhlia tuota meidän isiämme.

Me tehtiin ainakin kuusi korttia, kaksi niistä annettiin jo kuukausi sitten.
Aika monet ehdimme hävittää, joten hätäpäissämme teimme aamulla isin vielä nukkuessa uuden kortin.

Yritän usein keksiä myös omalle isälleni jotakin kivaa tänä päivänä.
Pidän laulamisesta ja usein olenkin sukulaisille laulanut web-kameran välityksellä heidän juhlapäivinään.
Nyt halusin laulaa omalle isälleni.
Mutta isälleni laulua miettiessäni, huomasin että isästä on tehty todella vähän positiivisessa mielessä lauluja.
Joko laulussa on jo isä kuollut ja häntä muistellaan laulun sanojen myötä tai sitten isä kuvataan juoppohulluna joka ajaa kirveen kanssa perheen hankeen. En oikeasti löytänyt yhtään laulua isästä jonka olisin sellaisenaan voinut isänpäivänä isälleni laulaa. Aja hiljaa isi tuntui hiemna kornilta, joten tyydyin lopulta vaihtamaan äideistä parhaimman laulun äiti-sanan tilalle isä. On aika surullista ajatella, että äideistä löytyy vaikka miten monta ihanaa laulua, mutta isät on tosiaan näin hylätty. Miksi isät ovat jotenkin eri asemassa äitien kanssa?

Olen aina ollut isin tyttö.
Muistan lapsuudestani hyvin sen, miten isä touhusi minun kanssa.
Teimme isän kanssa retkiä, hiihdimme, ulkoilimme paljon.
Isän kanssa harvoin tappelimme, mutta silloin kun isä suuttui, niin silloin myös usein siihen todellakin oli aihetta. Ja koska isäni oli vuorotöissä, niin hän usein oli myös kotona silloin kun tulin koulusta.
Me olimme todella vähän yksin.

Nyt kun meillä on mahtava tilanne, että mieheni saa tehdä töitä kotona. Niin huomaan miten paljon lapset siitä tykkäävät. Vaikkakin tämä kotona työskentely piti ainakin alunperin olla väliaikaista, niin alamme molemmat kallistua tämän väliaikaisen tilanteen jatkamiseen. Mikä onkaan ihanampaa lapsillekin, että molemmat vanhemmat ovat kotona. Kuinka monella isällä on ylipäätään tällainen mahdollista?
Meillä lapset saavat olla osa myös isänsä työtä.
Veikon tehtävä onkin avata ovi aina asiakkaille ja kohteliaasti hän tervehtiikin aina heitä.
Lapset käyvät kurkkimassa aina Pekan työhuoneen ovella työpäivän aikana,
eivät he sen kummemmin häiritse isää. Ihan niinkuin kävisivät välillä vaan tarkistamassa,
että isi on edelleen siellä.
Minusta on aivan ihanaa, että olemme käytännössä koko perhe koossa päivisin.
Ja uskon, että lapsille jää pelkästään hyvät muistot siitä, että äiti ja isä olivat läsnä.

Tiedän myös senkin, että minun miehestäni ei olisi koti-isäksi. Hän ei pystyisi tätä teatteria ohjaamaan.
Ja arvostan myös hänessä tätä rehellisyyttä. Koska ihan suoraan sanottuna, minä olen itsekkin hieman sovinisti tässä asiassa. En jotenkin edes voisi kuvitella olevani pehmon koti-isän puoliso, eikä minun mielestä miehen tarvitse oikeasti tehdä "akkojen hommia", jos se kerta tuo sen leivän pöytään :)
Pidän oikeista, rehellisistä miehistä. Miehistä, jotka huolehtivat perheestään viimeisen päälle. Ja jotka pitää sen akan kotona tyytyväisenä ja osaavat myös hiljentää sen akan tarvittaessa.
Minä teen sitten oman osani pitääkseni sen ukon tyytyväisenä. Esimerkiksi juuri hoitamalla sen ukon lapset ja kodin :) Usein mietinkin, että elän ihan väärälle vuosikymmenellä. Minä en kaipaa töihin. Minusta on ihana olla kotona ja olla mieheni elätettävänä :)

Monet äidit näyttivät miettivän ennen tätä sunnuntaita, että kuuluuko lasten isiä myös heidän muistaa?
Riittääkö että lapset tekevät ne kortit?
Annetaan sen isin nukkua vaikka vähän pidempään.
Aamiainen hieman normaalia hienommaksi ja jotain parempaa lounaaksi.
Minusta isät ansaitsevat päivänsä ja todellakin muistan myös lasteni isää.
Ilman häntä minä en olisi äiti, ilman häntä ei olisi niitä lapsia tekemässä kortteja.
Rakkaitaan muistaa aivan liian harvoin, joten minusta on ihanaa että on tällaisia valtakunnallisia muistamispäiviä. Jolloin ainakin voin muistuttaa miestäni, lasteni isää siitä, että hän on juuri se isä jonka lapsilleni halusin, hän on juuri se maailman paras isä lapsillemme. Kysykää vaikka lapsilta?

Hyvää isänpäivää siis kaikille teille ihanille isille <3