Kestonalkutusta

Kuuntelin tuossa ukkoni marttakokousta tovin.
Tällä kertaa se käytiin puhelimella.
Käytiin läpi tällä kertaa Jennin pahimpia piikkejä Pekkaa kohtaa.

Huumoriahan ne toki olivatkin, niinkuin usein meidän riidatkin.
Vaikka alunperin ne olisikin ihan aiheesta aloitettuja, niin monesti ne menee nauruksi.
Ja viimeistään siinä vaiheessa ne on sitten loppuunkäsitelty, kun niistä naureskellen jätkien kanssa keskustellaan. Odotankin aina tätä juoruilua, niin tiedän silloin sen, että asia ei enää vaivaa toistakaan osapuolta.

Kyllähän ne meidän ristiriidat ja varsinkin niiden ratkaisut kieltämättä naurattaa itseäänkin pitkienkin aikojen jälkeen.

Inhoan asioiden jankuttamista, joten mainitsen yleensä asioista kaksi kertaa. Jos siihen ei silloinkaan regoida MINUN haluamalla tavalla, niin sitten tapahtuu jotakin radikaalimpaa. Kolmatta kertaa en sano samasta asiasta. Jos en itse pysty jotain asiaa tekemään, niin monesti odotettavissa on kirje puolisolleni, mutta joskus ei sekään riitä.

Entisessä asunnossamme oli eteisessä todella iso säilytysongelma.
Hommasin sinne siis seinään kiinitettävän naulakon.
Seinä johon se piti kiinnittää oli betonia, joten normaalit kiinnityskeinot ei riittääneet.
Vaan siihen tarvittiin proppuja, iskuporakonetta ja kaikkea muuta miehekästä.
Kaksi mainintaa naulakon kiinnittämisestä ei sitten tuottanut tulosta.
Joten kirjoitin valkoiseen seinään paksulla sinisellä vahaliidulla pienen viestin:
TÄSSÄ PITÄISI OLLA NAULAKKO.
Kirjainkoko oli sellainen reilu 10 cm.

Kun tämäkään ei auttanut naulakon kiinnitysintoa, niin aloin taiteilla lisää.
Lopulta eteisen seinäämme koristi tekstin lisäksi piirretty naulakko, jossa ajan mittaan roikkui sitten myös hengareita, lapasia ja takkeja. Kuvitteellisesti tietenkin....koska eihän piirretty naulakko edelleenkään ratkaissut eteisemme säilytysongelmaa.
Tämä hieno eteisen seinämme aiheutti kyllä niin paljon hilpeyttä, että kun lopulta siihen oikeaa naulakkoa mallattiin, niin jopa hetken mietin että jätetäänkö se edelleen kiinnittämättä.

Suolapurkkiammekin koristaa hienovarainen viesti ihan vaan taas miestäni varten.

Kyllästyin myös yksi kerta mieheni tapaan jättää hänen kutsumiaan puolipitoisia sukkia pitkin kotiamme.
Mainitsin tästä jälleen sen muutaman kerran ja lopulta ilmoitusluontoisena asiana kerroin jatkossa peseväni vaan likapyykissä olevat sukat, en meinaa metsästää niitä enää pitkin kämppää.
Ensinnäkin miten puolipitoisia sukkia voi yhtäaikaa olla useampia pareja pitkin kämppää?
Ehkä se on kätevää, kun voi lennosta niitä vaihdella sitten esimerkiksi sohvalla maaten.
Aloin siis keräillä näitä sukkia muovipussiin. Kun aloin sitten pussin täytyttyä ihmetellä asiaa.
Kävi ilmi, että Pekka oli käynyt ostamassa lisää sukkia kaupasta, kun sukkakorissa ei enää niitä sukkia ollutkaan totuttuun tapaan. No täytyy sanoa, että parempi ratkaisu se kyllä olikin, kuin se että se olisi kehdannut alkaa ääneen ihmetellä sukkapulaa.

Tällaisia kestonalkutuksia minä siis harrastan paljonkin. Kaiken minkä sanallisesti jätän sanomatta, niin se voi aiheuttaa pysyvämpääkin kuittailua. Joten ihmettelen suuresti, ettei mieheni ole oppinut tottelemaan minua heti. Taitaa hänkin mielenkiinnon vuoksi odotella mitä keksin milloinkin.
Ja onhan nuo toki paljon hauskempia päänaukomiskeinoja. Ja eikä minun tarvitse edes purkaa mieheni kanssa olevia riitoja salaa tyttöjen kesken, kun voin ne suoraan kirjoittaa vaikka seinään. Ei ne silloin jää kenellekkään epäselväksi.

Ja kyllähän sitä itsekkin nauttii näistä piikeistä. Joten ehkä salaa toivonkin, että mieheni ei muuta tapojaan, että saan näitä kestonalkutuksiani tehdä jatkossakin :)