Monesti kuulee vähättelyä omista toimistaan ja elämästään.
Niillä on kiltit lapset ja hyvinkoulutettu koira.
Niillä on hyväpalkkainen työ ja kiva koti kivalla alueella.
Mutta olen huomannut myös toisenlaista vähättelyä ja varsinkin jälleen kerran sen kaikenmuuttavan lapseutumisen jälkeen.
Vähätellään omia murheita ja negatiivisia tunteita.
Hiekkalaatikolla jopa kilpaillaan siitä, kummalla on enemmän oikeus narista ongelmistaan.
Ai sinä ei ole nukkunut ollenkaan koko vuoteen, no en minä sitten viitsi edes mainita muutamista unettomista viikoistani.
Ja jos jotakin perhettä kohtaa jokin suurempi ongelma, niin silloin hävetään omia ongelmia entistä enemmän.
En voi harmistua lapseni nuhasta, kun toisella on lapsi vakavasti sairaana.
En saa olla pettynyt kun en voi ostaa lapsella kivaa takkia rahapulan takia, kun toisilla ei ole rahaa ruokaankaan.
Tekeekö se meistä jotenkin parempia sitten, ettemme koe pettymyksen tunteita ja kiukkua oman elämän harmeista. Pitääkö ne kaikki säästää muiden elämien surkutteluun?
Tottahan se on, että suurimmalla osalla ne murheet ovat aika pieniä, mutta mitä sitten?
Ne on sinun sen hetkisen elämän murheita ja tuskin sinä niitä kauaa jäät suremaankaan.
On ihan turhaa sievistelyä taas jättää kaikki omat harmit sanomatta, kun ne ei täytä jotain murheseulaa.
Seulaa jonka jälkeen muut ihmiset voivat säästää ne omat murheiden käsittelyt sinun ongelmien surkutteluun.
Totta on, että aina löytyy jollain isompia murheita ja silloin omat murheet tuntuvat joskus jopa naurettavilta.
Ja näinhän se kuuluukin mennä. Silloin olen omalla tavallani käsitellyt sen huolenaiheen pois päiväjärjestyksestä, kun olen tajunnut miten vähäinen se olikin.
Mutta ei siitä pidä tuntea huonoa omaatuntoa. Se oli sen hetkinen kiukunaihe ja edelleen tiedostan miten suuria murheita maailma kantaakaan. Tiedostin sen myös silloinkin kun kiukkusin omaa säälittävää takaiskuani.
Jokaiselle perheellä on omat ongelmansa ja kun sinä elät niiden keskellä niin ne ovat silloin sinulle isoja asioita. Ei minun oma konkreettinen arkeni ainakaan mene huonommaksi muiden ihmisten ongelmia takia.
Niin karulta kun se kuullostaakin, niin omat pesemättömät pyykit kiukuttavat minua paljon enemmän kuin afrikan nälkäiset lapset.
Eikä ne minun pyykkivuoreni peseydy ollenkaan murehtimalla näitä lapsia.
Minulla on edelleen sympatiat suuria ongelmia läpikäyville ihmisille.
Mutta myönnän että kulutan osan energiastani myös omien pikkuriikkisten harmieni purkuun,
ettei niistä tulisi suurempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti